Luimme tästä kirjasta pätkän erästä kurssia varten yliopistolla. Pidin Allenden lyyrisestä ja yksityiskohtaisesta kirjoitustavasta. Elizan tunteiden kuvaus hänen nähdessään Joaquínin ensimmäistä kertaa oli SE, joka lopullisesti sai minut tarkistamaan joka kerta kirjastossa käydessäni, onko se ainut kappale jo palautettu. "With her eyes half closed, she inhaled the aroma of damp clothing and common soap, and fresh sweat. A river of flowing lava swept through her, melting her bones; and in an instant of panic she believed she was actually dying." Allende on oikeassa sanoessaan, että sanat herättävät naisten intohimon parhaiten (http://womenshistory.about.com/od/quotes/a/isabel_allende.htm).

Kuuden kuukauden odottelun jälkeen, sain kirjan vohdoin käsiini, ja olin otettu. En ainoastaan juonen rikkaudesta ja kielenkäytöstä, vaan siitä pilkkeestä Allenden silmäkulmassa hänen tarkkaillessaan uskontoa, sukupuolta ja Uuden Maailman matkaajien menoa. Jos koskaan saan tyttären, tämän kirjan hänelle antaisin luettavaksi. Eliza ei taivu yhteiskunnan mielivaltaisiin miehisiin sääntöihin, vaan elää elämäänsä kekseliäästi käyttäen hyväksi ihmisten taipumusta viitata kintaalla heistä pinnalta epäolennaisille asioille, vaikka nimenomaan pienet yksityiskohdat. "Trust me, nothing's trivial."

Eräässä vaiheessa Rouva Fortunan tytärtä mieleeni tuli Toni Morrison. Hänenkin romaaneissaan keskeisenä piirteenä on paitsi lyyrinen kieli, myös tapa selvittää hahmojen koko historia, vaikka se ei olisikaan niin kauhean relevanttia juonen etenemisen kannalta. Esimerkiksi Sulassa kerrotaan tarkasti Shadrackin sotakokemuksia, jotka antavat toki kirjalle tietyn tunnelman, mutta muuten vain selittävät Shadrackin Kansallisen itsemurhapäivän motiiveja. Samoin Tao Chi`enin lapsuus, oppivuodet, surkean lopun saanut avioliitto ja matka Elizan isän (kuten myöhemmin paljastuu) laivan kokiksi käydään läpi, vaikka niiden osuus juoneen on hitusen turhaa. Tästä huolimatta en kertaakaan toivonut, että kertoja palaisi Elizaan ja hänen seikkailuihinsa Kaliforniassa, vaan nautin verbaalisesta maalauksesta, kuvasi se sitten Kiinaa, Chileä tai Rosen palavasta ja intohimoisesta, mutta täyttymättömästä rakkaudesta ulkomaalaisen laulajan kanssa.

Silloin, kun haluan lukea kirjan uudestaan, etenkin jos kirjassa heteroseksuaalisuus on niinkin selvä perusta kuin Hija de la fortunassa, on kyse erinomaisesta kirjallisuudesta. Tähän kategoriaan Isabel Allende ehdottomasti kuuluu. Suosittelen lämpimästi kaikille, sillä vastaavaa iloista kielen leikittelyä en ole koskaan muualla nähnyt. Taidanpa ottaa sivumissiokseni lukea kaikki Allenden kirjat, jotka kirjastosta löytyvät. Ehkäpä Henkien talo...

629782.jpg