Huomautettakoon nyt alkajaisiksi, että luin tämän joskus tammikuun aikana. Tarkasta päivämäärästä ei juuri nyt ole muistikuvaa, mutta luin tämän silloin kun olisi pitänyt tehdä sata muuta asiaa. Se, etten tehnyt niitä sataa muuta asiaa, johtuu tästä kirjasta. Se koukuttaa lukijan pahoin. Ja se jää kaivelemaan mieleen, pitkäksi aikaa.

Sähkökissa (alk. The Mechanical Cat) muistuttaa paljon Margaret Atwoodin The Blind Assassin -kirjaa, jonka luin pari vuotta sitten. Tässäkin kirjassa kulkee monta tarinaa päällekkäin. Yhdellä tasolla terapeutti James yrittää ottaa selvää autistiselta vaikuttavasta, 9-vuotiaasta Conorista, joka ensimmäisellä terapiakäynnillään sanoo vain kaksi sanaa, "miau, miau", ja tarraa kiinni lelukissaansa. Toisella tasolla on Conorin äiti, Laura Deighntonin, kanssa tämän elämästä käydyt keskustelut, joihin limittyy Sähkökissan kolmas taso, Lauran luoma (?) mielikuvitusmaailma ja siinä asuvan Torginin elämä. Tasot vuorottelevat jättäen lukijansa odottamaan lisää tietoa siitä, miten kukin tarina jatkuu, kerta toisensa jälkeen. Minun tapauksessani jäin kirjaan pahasti koukkuun ja muu elämäni sai väistyä siksi kahdeksi päiväksi (osastossamme Tarja Halonen jättää Potterin kesken vain mennäkseen vatsatanssitunnille) mikä kirjan lukemiseen meni aikaa. Toisin sanoen olin koko ajan joko koulussa tai milloin missäkin lukemassa Sähkökissaa. Hayden maalaili niin onnistuneesti henkilöhahmojensa tarinaa eteeni, että tunnelma vain nousi joka luvulta päättyen tilanteeseen, jossa loppuratkaisuun oli enää jokunen luku. Tähän mennessä olin täysin varma, että näin poikkeuksellisen hyvin kirjoitetulla kirjalla on jokin täysin odottamaton lopetus. Ei ollut. En voi kuvata pettymystäni, kun kirjan lopussa tajusin, että se ratkaisu, jonka olin sivuuttanut liian odotettavana, olikin juuri se, mitä oli tapahtunut. Hemmetti.

Mitä tulee Torey Haydeniin noin muuten, mainittakoon, että olen lukenut lähes kaikki suomennetut kirjat tähän päivään mennessä. Kesäksi olen säästänyt Nukkelapsen ja Auringonkukkametsän. Tämän vuoden puolella olen Sähkökissan lisäksi lukenut Toisten lapset ja Hiljaisuuden lapset. Sähkökissa saattaa olla tekaistu, mutta lukijansa psyykkeeseen se vaikuttaa yhtä hyvin kuin tositapahtumiin perustuvat sisarensa. Jään innolla odottamaan, josko Suomalaisen pokkarihyllystä tulee joku paivä vastaan lukematon Torey Hayden. Wikipedian (http://fi.wikipedia.org/wiki/Torey_Hayden) mukaan on ainakin kolme (!!!), joita en ole vielä saanut käsiini. Kirjastossakaan eivät ole. Pitänee mennä AdLibriksen kautta kotiin.

1500670.jpg